28. Yrityssaneeraus

Espoon käräjäoikeus vahvisti 15.11.2016 selvittäjä Jari Salmisen laatiman Tecnotree Oyj:n saneerausohjelmaehdotuksen yhtiön maksuohjelmaksi.

Yhtiö on noudattanut saneerausohjelman määräyksiä ja on maksanut velkojille maksuohjelman mukaiset suoritukset.

Yhtiön maksuohjelmassa huomioitujen saneerausvelkojen kokonaismäärä oli noin 73,9 miljoonaa euroa. Konserninsisäisiä saneerausvelkoja oli kokonaisuudessaan 36,7 miljoonaa euroa ja ne leikattiin kokonaan. Etuoikeudettomien tavallisten saneerausvelkojen pääoma oli noin 13,2 miljoonaa euroa ja siitä leikattiin 50 prosenttia. Vakuusvelkaa oli yhteensä noin 23,8 miljoonaa euroa, josta yrityskiinnityksellä turvattua saneerausvelkaa on yhteensä 7,9 miljoonaa euroa.

31.12.2018 vakuusvelkaa oli jäljellä 16,6 miljoonaa euroa ja etuoikeudettomia tavallisia saneerausvelkoja 5,6 miljoonaa euroa. Maksuohjelman mukaiset suoritukset päättyvät 30.6.2025.

Viking Acquisitions Corp. ilmoitti maaliskuussa 2018 tekevänsä vapaaehtoisen julkisen ostotarjouksen kaikista Tecnotreen osakkeista. Viking Acquisition Corp. on yhtiön suurin velkoja ja sillä oli tuolloin noin 21,64 miljoonan euron saatava Tecnotreeltä. Viking Acquisition Corp päätti 4.5.2018, ettei se toteuta vapaaehtoista julkista ostotarjousta. Tilikauden päättyessä 31.12.2018 Viking Acquisition Corp. on 23,64 %:in omistusosuudellaan yksi yhtiön suurimmista osakkeenomistajista ja sen saatava yhtiöltä on 20,6 miljoonaa euroa.

Saneerausohjelma sisältää velvollisuuden maksaa etuoikeudettomille saneerausveloille lisäjako-osuutta, mikäli maksuohjelman aikana Tecnotreen Oyj:n operatiivinen kassavirta toteutuu ennustettua parempana.

Yhtiön saneerausvelkoja Viking Acquisitions Corp. on vaatinut Espoon käräjäoikeudessa yhtiötä suorittamaan lisäjako-osuutta 1,95 miljoonaa euroa saneerausohjelman toteuttamisvuosilta 2016-2017. Viking on katsonut, että yhtiön Nordealle ja Finnveralle panttaamien saatavien kotiutuminen n. 6 miljoonan euron osalta on otettava huomioon yhtiön operatiivisessa kassavirrassa. Yhtiö on tehnyt lisäjako-osuuslaskelman ilman edellä mainittujen pantattujen saatavien huomioon ottamista.

Yhtiön saneerausmenettelyn valvoja asianajaja Jari Salminen on katsonut, että ko. saatavia ei ole otettu huomioon yhtiön saneerausbudjettia laadittaessa eikä niitä siten oteta huomioon yhtiön toteutunuttakaan kassavirtaa laskettaessa. Kyseiset varat ovat olleet pantattuina yhtiön velkojille eikä yhtiöllä siten ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa niiden käyttämiseen. Kotiutuneet saatavat on tilitetty suoraan velkojille ilman yhtiölle tulevaa kassavirta/lisäjako-osuusvaikutusta käräjäoikeuden vahvistaman saneerausohjelman ehtojen mukaisesti. Valvoja katsoo, että lisäjako-osuutta ei tule maksettavaksi.

Tilikauden päättymisen jälkeen 8.3.2019 Länsi-Uudenmaan Käräjäoikeus on antanut päätöksen, jolla se hylkäsi Viking Acquisitions Corp.:n hakemuksen saneerausohjelman mukaisesta lisäsuorituksesta. Päätös on lainvoimainen.

Saneerausohjelman mukaisesti Tecnotree on sitoutunut myymään toimitiloinaan käyttämänsä kiinteistön 31.12.2019 mennessä ja kauppahinta suoritetaan vakuudenhaltija Viking Acquisition Corp:lle. Yhtiöllä on oikeus olla myymättä kohdetta määrätyssä ajassa ainoastaan valvojan ja Viking Acquisition Corp:n suostumuksella.

Käräjäoikeus on määrännyt asianajaja Jari Salmisen valvomaan maksuohjelman toteutumista. Valvoja seuraa maksuohjelman kulkua ja raportoi siitä velkojille.

Saneerausvelat vakuuslajeittain

1 000 € 2018 2017



Saneerausvelat

Tavalliset saneerausvelat, korottomat 1 552 2 207
Tavalliset saneerausvelat päävelkojalta, korottomat 3 997 4 396
Vakuudelliset saneerausvelat päävelkojalta, korolliset 9 654 9 654
Yrityskiinnitysvelat päävelkojalta, korolliset 6 952 7 881
Saneerausvelat yhteensä 22 156 24 138






Saneerausvelat jaettuna pitkäaikaisiin ja lyhytaikaisiin velkoihin

1 000 € 2018 2017



Lyhytaikaiset korolliset saneerausvelat 4 465 1 247
Lyhytaikaiset korottomat saneerausvelat 716 733
Pitkäaikaiset korolliset saneerausvelat 12 142 16 606
Pitkäaikaiset korottomat saneerausvelat 4 834 5 552
Saneerausvelat yhteensä 22 156 24 138